Portfolio Linkit
       

 

 

Tuotantoyhtiö Hammasratas perustettu

päivitetty 15.3.2011

 

Olen maaliskuusta 2011 lähtien yksityinen elinkeinoharjoittaja, päätoimialana elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotanto. Päätoimialan lisäksi teen myös mm. valokuvaus- ja graafisia töitä.

Muiden kiireiden johdosta yritys aloittaa aktiivisemmin virallisesti vasta kesällä. Otan kuitenkin vastaan työtarjouksia sekä yksityisiltä että yrityksiltä jo nyt. Yksittäisiä kuvauskeikkoja on jo varattu keväälle ja kesälle aina Helsingistä Kristiinankaupunkiin.

 

Yhteydenotot sähköpostiin:

sähköpostiosoite

 

 

 

audio|visuaalinen portfolio 07 - 11

 

Nimeni on Jason Itämäki. Opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa medianomitutkintoa suuntautumisvaihtoehtona käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu. Olen lähes valmistunut.

Tämänhetkinen työnantajani on Voionmaan opisto, jossa työskentelen elokuva- ja tv-linjan, dokumenttilinjan, sekä ammattitutkintolinjan tuntiopettajana. Päävastuualueeni on leikkauksen opettaminen sekä teoriassa että käytännössä, mutta opetan tämän lisäksi myös mm. kuvausta, jälkikäsittelyä ja äänittämistä.

Tässä muutamia työnäytteitä viimeaikaisista töistä. Valokuvat ovat omassa osiossaan valokuvaus-otsikon takana.

 

Audio-visuaalinen ala

 

tilaisuustaltioinnit,

opetusvideot,

mainos- ja esittelyvideot

musiikkivideot

live-taltioinnit

ajankohtaisohjelmat

animaatio

 

Valokuvaus

 

Valokuvaportfolio