Portfolio Linkit

 

CV

 

Yleistä

 

Nimeni on Jason Itämäki. Olen opiskellut neljä vuotta käsikirjoittamista ja kuvallista ilmaisua Tampereen ammattikorkeakoulussa jonka jälkeen olen ollut kirjoilla vuoden työelämään siirtymisen johdosta. Valmistun medianomiksi (AMK) 2011-vuoden keväällä.

 

Tämänhetkinen työnantajani on Voionmaan opisto, jossa työskentelen elokuva- ja televisio, dokumentti- ja ammattitutkintolinjan opiskelijoiden opettajana. Pääpaino opetuksessani on leikkaamisen hallinnassa sekä ohjelmallisesti että teoriassa, mutta opetan myös kamera- ääni- ja valokaluston käytön perusteita. Tuntiopettajan työn lisäksi teen myös freelance-keikkoja, pääasiassa eri yrityksille ja yhteisöille.

 

Työni on nykyään pääasiassa itsenäistä opettajatyöskentelyä: suunnittelen ja pidän kurssin tietystä aiheesta (esim. chroma key) jonka jälkeen katsomme tuotokset ja annan palautteen.

 

Media-alan työtehtävien suhteen olen kaikkiruokainen, eli omaan vähintäänkin hyvät perustiedot kuvasta, leikkauksesta, jälkikäsittelystä, äänestä, valosta ja käsikirjoittamisesta. Eniten olen erikoistunut kuvaamiseen, ohjaamiseen ja leikkaamiseen. Valokuvausta olen harrastanut yhdeksän vuotta.

 

Asun Seinäjoella mutta matkustan paljon Seinäjoki - Tampere -väliä opetustöiden vuoksi. Olen tehnyt keikkatyötä myös muualle Suomeen, mm. Helsinkiin ja Kokkolaan.

 

Kirjoitan lopputyötäni aiheesta valon hallinta ja värimäärittely digitaalisissa työasemissa. Lopputyön deadline on helmikuussa 2011..

 

Olen tehnyt noin 4000 tuntia palkallista av-alan työtä. Nimekkäin työllistäjäni on Helsingin Yliopisto.

 

(katso liite: harjoittelutodistus)

(katso liite: työsopimus 2009 - 2010)

 

Ohjelmien käyttötaito

 

Olen erikoistunut Adoben ohjelmien (mm. Premiere CS5 tai vanhemmat, After Effects CS5 tai vanhemmat) käyttöön. Olen opettanut AVID-ympäristön käyttöä Voionmaan opistolla yli neljällekymmenelle opiskelijalle ja suoriudun hyvin myös AVID-leikkauksesta.

Opiskeluaikoina olen käyttänyt myös Final Cut Pro:ta.

 

Äänen käsittelyssä käytän Adoben Audition-ohjelmaa ja musiikin tekemisessä Propellerheads Reasonia tai Cubasea.

Still-kuvankäsittelyssä käytän Adoben Photoshop ja Lightroom -ohjelmia.

Olen suorittanut Tampereen avoimen yliopiston ATK-approbaturtutkinnon ja osaan käyttää tietokoneita hyvin.

 

Kameroiden käyttötaito

 

Olen kuvannut ainakin seuraavilla videokameramalleilla:

 

- Canon 550D (DSLR)

- Canon XH-A1

- JVC GY-HD100

- Panasonic DVX-100A

- Panasonic HVX-200

- Panasonic HVX-201

- Sony HVR-ZIE

- Sony 570

- Sony 300

- Sony 150 / 170

- Sony 100

 

Olen kuvannut niin nauhalle (miniDV, DVcam), p2-kortille, kuin myös kiintolevytallentimelle ja muistikortille.

 

Olen kokenut DSLR-kuvauksessa ja yksi esittelyvideo on kuvattu pelkästään digijärjestlmäkameralla.

 

Alan opetuskokemus

 

Suoritin työharjoitteluni (6kk) Voionmaan opistolla, jossa toimin pääasiallisesti Elokuva- ja TV-linjan apuopettajana (kts. yllä). Tällä hetkellä toimin Elokuva- ja TV-linjan tuntiopettajana.

 

Olen myös opettanut Facebookin ja muiden internet-sovellusten käyttöä erityisesti vanhemmista ihmisistä koostuville pienryhmille. Opetukseni taso on arvioitu kiitettäväksi palautelomakkeissa.

 

Oma kalusto

 

Omistan seuraavanlaisen AV-kaluston. Tarvittaessa pystyn vuokraamaan lisäkalustoa.

 

Canon XH-A1 videokameranauhuri, HDV

Canon 550D digijärjestelmäkamera, Full HD

Canon 40D digijärkkäri

Canon 350D digijärkkäri

Canon 200mm/2.8L, Canon 100mm/2.8 macro, Canon 50mm/1.8, Sigma 30mm/1.4, Tamron 17 - 50mm/2.8, Tokina 11 - 17/2.8 -objektiivit

 

Manfrotto 503HDV + 525 -jalustapaketti

Manfrotto monopodi

 

Ianiro Lilliput 300/650w, kolmen valon kuumavalosetti

 

Sennheiser K6 + ME66 haulikkomikrofoni

Rode NTG-2 haulikkomikrofoni

AKG C1000S kondensaattorimikrofoni

M-Audio T-stereomikrofoni

Alesis Multimix 8 USB 2.0 mikseri

M-Audio Microtrack II äänentallennin

 

Sony F -sarjan kannettava Full HD editointiin

Tehokas pöytäkone Full HD editointiin

Genelec 6010A + 5040A äänen monitorointiin

 

Adobe Creative Suite CS5 Master Collection editointiin

 

 

Harrastuksia

 

Vapaa-aikana mm. matkustelen, pelaan go:ta, tanssimattoilen, valokuvaan, harrastan geokätkentää, pyöräilen, ja kuuntelen musiikkia laaja-alaisesti.